torstai 5. kesäkuuta 2014

Intialaista ruokaa osa II

Innostuin Intialaisesta ruuasta tosissaan ja kävin eilen punnitse&säästä kaupasta muutamia tarvittavia mausteita. Ja sitten pitikin vaan päättää, mitä herkkua tekisin. Valinnassa auttoi kirjastosta löytämäni 'Löytöretki Intian keittiöihin' -kirja. Tein ihan ensimmäisenä moneen ruokaan tarvittavan mausteseoksen, garam masalan. Sitä tuli aika pieni annos (3 rkl), mutta tiedämpähän tehdä ensikerralla moninkertaisen satsin tuota lämpimän mausteista seosta. Intialaista laakerinlehteä en löytänyt, katson ensi viikolla Helsingissä käydessäni josko sieltä löytyisi. 
Olen siis ihan aloittelija Intialaisen ruuan saralla, joten tein kaiken kirjan ohjeiden mukaan, huippua tuli! Ruokana oli siis Tikka-kastikkeessa marinoitua kanaa, puri-leipiä ja churri-jugurttikastiketta. 
Churri pehmensi kanan mausteisuutta tosi hyvin. Puri-leipien onnistumista epäilin loppuun asti, kun taikina oli kiven kovaa ja lohkeilevaa, siis tosi kuivaa, mutta yllätys yllätys! leivät pullistuivat paiston aikana tosi hyvin. Ruoka onnistui täydellisesti kaikin puolin, joten tulen jatkamaan kokeiluja Intian keittiöissä. NAMI!




Garam masala

8 kardemumman palkoa
2 Intialaista laakerinlehteä (laitoin siis tavallisia)
1 tl mustapippureita 
2 tl juustokuminaa
2 tl korianterin siemeniä
5 cm pitkä kanelitanko
1 tl neilikoita

Poista kardemumman siemenet paloista. Murra laakerinlehdet pieniksi paloiksi. Jauha kaikki ainekset morttelissa hienoksi jauheeksi. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.



Tikka-kastikkeessa marinoitu kana

Marinadi
½ rkl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
2 rkl garam masalaa
1/4 tl tandooriväriä
1½ rkl sitruunamehua
4 valkosipulinkynttä paloiteltuna
5 cm pätkä inkivääriä paloiteltuna
1 1/4 dl korianterin lehtiä paloiteltuna
1 1/4 dl turkkilaista jugurttia

500 g kanan rintafileitä kuutioituna 

Sekoita marinadin ainekset tasaiseksi kastikkeeksi tehosekoittimessa. Laita kanakuutiot marinadin joukkoon ja sekoita hyvin. Peitä ja anna marinoitua yön yli.



Kuumenna grilli kuumaksi. Laita marinoidut kanapalat 4 metallivartaaseen. Grillaa joka puolelta, kunnes kana on kypsää ja reunoiltaan hieman ruskistunutta.





Puri-leivät

325 g maida-jauhoja tai puolikarkeita vehnäjauhoja
125 g hienoja mannaryynejä
1 1/4 dl vettä

öljyä uppopaistamiseen

Sekoita jauhot, mannaryynit ja vesi taikinaksi ja vaivaa, kunnes se on hyvin kiinteää (kovaa ja lohkeilevaa tuli) Peitä taikina ja jätä se lepäämään tunniksi. Vaivaa taikinaa uudelleen ja jaa se 12 osaan. Kauli palat n. 2mm paksuiksi pyörylöiksi. (Halkaisija n. 10cm)
Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Tarkista öljyn lämötila pienellä taikinapalasella. Jos se nousee pintaan muutaman sekunnin kuluessa, on öljy tarpeeksi lämmintä. 
Laita 1 puri kuumaan öljyyn, se nousee pintaan noin 5 sekunnin kuluttua. Paina varovasti pinnan alle ja paista kunnes pullistuu (n.10 sekuntia) Käännä puri ja uppopaista, kunnes ruskistuu kevyseti. Tee näin kaikille taikinapyörylöille. Valuta.




Churri

1 tl juustokuminaa
1 1/4 dl tuoreita mintunlehtiä silputtuna
1 1/4 dl tuoreita korianterin lehtiä silputtuna
2 cm pätkä inkivääriä paloiteltuna
2 vihreää chiliä paloiteltuna
3 dl turkkilaista jugurttia
3 dl piimää
1 sipuli ohuina viipaleina

Kuunmenna pieni paistinpannu ja paahda juustokuminaa kuivalla pannulla, kunnes niistä nousee voimakas tuoksu. Jauha jauheeksi morttelissa.

Jauha minttu, korianteri ja chili hienoksi tahnaksi tehosekoittimessa. Lisää jugurtti, piimä ja suola ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon sipuli ja jauhettu juustokumina. Jätä vähän koristeluun. Laita jääkaappiin odottamaan ruuan valmistusta.



Nautiskelin ruuan laittamalla pullistuneen leivän sisään kanaa ja peitin sen jugurttikastikkeella. Oli tosi herkullista.

Tulin myös ottaneeksi hienon kuvan kärpäsestä..

2 kommenttia: