lauantai 17. toukokuuta 2014

Marinoidut possuvartaat - Moo Ping -

Näihin vartaisiin tutustuin Thaimaan matkalla enkä voinut olla kokeilematta niitä itse. Iltaisin ei voinut olla ostamatta herkullisia kana- ja possuvartaita katukeittiöistä, kun olivat vielä niin halpoja.
Ohje näihin löytyi Tyylikkäitä Thaiherkkuja hetkessä - kirjasta. Marinadia tuli aika paljon lihamäärään nähden, mutta laitan ohjeen saman kokoisena kuin se on kirjassakin.



12 varrasta

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
6 korianterinjuurta hienonnettuna (käytin korianterin vartta)
4rkl kalakastiketta
1rkl vaaleaa soijakastiketta
1dl kookoskermaa
1dl öljyä
1 rkl sokeria
½tl hienonnettua valkopippuria
450g vähärasvaista possua ohuina viipaleina

Sekoita kaikki marinadin ainekset ja lisää siihen lihaviipaleet. Anna marinoitua vähintään puoli tuntia.

Pujottele jokaiseen varrastikkuun 2 lihapalaa ja grillaa kovalla lämmöllä täysin kypsiksi.



Tein lisäksi dippikastiketta vietnamilaisen kirjan mukaan, mutta se oli aika lirua, eikä maku ollut niin hyvä, että laittaisin ohjetta. Kastikkeeksi laitoinkin sitten jo ennemmin mainitsemaani mangodippiä, oli hyvää! Aion vielä kokeilla sitä kevätkääryleitten kastikkeeksi.
Mutta näitä vartaita kannattaa kokeilla, jos on grillin onnellinen omistaja. Onnistuu varmaan myös uunissa..

Tässä vertaukseksi otos iltamarkkinoilta Thaimaasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti