keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Broileria Kantonin tapaan ja paistettua riisiä

Aikamoista herkkuruokaa, rapeita ja mehukkaita kanapaloja paistetun riisin kannssa tarjoiltuna. Ohjeen bongasin Hellapoliisin sivuilta. Reseptin nähtyäni oli pakko päästä kokeilemaan tätä kiinalaista herkkuruokaa. Kuvat puhukoon puolestaan.


Paistettu riisi

6 dl eilen keitettyä riisiä
2 kevätsipulia
pari desiä katkarapuja
3 munaa
3 rkl öljyä
1 tl suolaa

Ota katkaravut sulamaan
Leikkaa kevätsipuit pieneksi ja vatkaa munien rakenne rikki


Kuumenna 3rkl öljyä wokissa ja paista kevätsipuleita 
siinä hetken ajan
Lisää katkaravut ja paistele hetken ajan
Lisää munamassa ja sekoita kunnes se alkaa hyytymään
Lopuksi laita riisi pannulle ja sekoita hyvin. 
Lisää suola ja maistele.
Paista vähän aikaa ja siirrä odottamaan kannen alle.


Kanan valmistus
400 g broilerin rintafilettä
1 munan valkuainen
1 rkl vettä
½ rkl vaaleaa soijakastiketta
2 tl tummaa soijakastiketta
3 rkl maissitärkkelystä
öljyä paistamiseen
leivitykseen maissitärkkelystä

Kastike
2,5dl kanalientä
1 rkl sitruunamehua 

Leikkaa kana ohuiksi suikaleiksi. Vatkaa valkuainen kevyesti vaahdoksi 
ja lisää siihen vesi, vaalea soijakastike ja maissitärkkelys

Lisää kanasuikaleet liemeen 10 minuutiksi
Lisää lautaselle reilusti maissitärkkelystä ja 
pyörittele kanapalat siinä

Laita pannulle reilu loraus öljyä ja paista kanat 
parissa erässä rapeiksi.
Siirrä pois pannulta
Laita pannulle kanaliemi sekä sitruunamehu ja kiehauta. Lisää siihen kanapalaset ja paista hetki, jotta kastike sakenee. 

Lisää tumma soijakastike ja sekoita.

NAUTI!
Yksinkertaista ja hyvää, suosittelen kokeilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti